Mekaniikka, hydrauliikka, sähkötekniikka, elektroniikka, ohjelmointi ja valmistettavuus – kaikkien näiden kanssa on tehty paljon töitä. Koska esikuvaa SAMI Autochopperille ei ollut, on kaikki pitänyt keksiä ja kehittää alusta alkaen itse. Jotain kertoo sekin, että patentteja on saatu seitsemän kappaletta.
SAMI Autochopperin ensimmäiseen vuoteen mahtuu sekä onnistumisia että vastamäkeä. Autochopperin työtehtävien laajuuden käsittää vasta, kun vertaa sitä manuaalisen klapikoneen käyttöön. Kuinka paljon erilaisia toimia ja ongelmia manuaalikoneen käyttäjä päivän mittaan kohtaakaan koneellaan, joskus jopa jokaisen yksittäisen puun kohdalla.
Automaattikoneen ääressä ei ole käyttäjää, eli koneen on hoidettava kaikki ongelmatilanteet itse. Puukokoja on rangasta tukkiin, on vääriä ja oksaisia, pehmoisia ja kovia. Kaikki pitäisi saada menemään automaattisesti läpi ilman häiriöitä, ja halkaisunkin pitäisi tapahtua aina keskeltä. On siinä koneelle haastetta!
Monen tekijän summa
SAMI Autochopper esiteltiin yleisölle neljän vuoden kehittämisen jälkeen lokakuussa 2010 Koneagriassa Jyväskylässä. Takana oli monta prototyyppiä, joista viimeiset olivat nykykoneen mallisia. Ns. nollasarjan koneita testattiin rankasti vuosi ennen varsinaista myyntiversiota. Esiin tulleet ongelmat korjattiin, ja meillä uskottiin tuotteen olevan valmis markkinoitavaksi.
Ensimmäiset toimitukset saatiin asiakkaille pahasti myöhässä vasta maaliskuussa 2011. Suomessa elettiin silloin laman jälkeistä lyhyeksi jäänyttä nousukautta, eli komponenteista oli huutava pula. Kun koneita oli toimitettu noin 50 kappaletta, ilmaantuivat ensimmäiset ongelmat. Eniten niitä oli uudenmallisessa poistokuljettimessa, mutta sanomista oli myös itse koneessa. Kiireen vuoksi myös laatuongelmia esiintyi.
Vain hyvä kelpaa
Meillä Reikälevyssä tehtiin heti selkeä päätös siitä, että kaikki ongelmat koneissa korjataan, kunnes asiakas on tyytyväinen. Korjaukset ovat nyt loppusuoralla ja loputkin koneet saataneen korjatuksi tammikuun aikana.
Olemme saaneet käyttäjiltä myös paljon parannusehdotuksia, joista olemme kiitollisia. Moni ehdotus onkin toteutettu uudessa 2012-mallissa.
Olemme myös kiitollisia asiakkaillemme siitä ymmärryksestä, jota olemme ongelmatilanteissa kohdanneet. Automaattista klapikonetta on selvästi odotettu markkinoille!
Uudessa 2012-mallissa on tehty perusteellisia parannusmuutoksia. Kaikki esiin tulleet "lapsentaudit" on poistettu. Uudessa Autochopperissa on enemmän nopeutta ja voimaa, paljon uusia ominaisuuksia, ja myös toimintavarmuutta on parannettu.
2011-malleihin on voinut hankkia myös 2012-päivityspaketin. Moni onkin hankkinut sen samalla, kun koneeseen tehtiin takuukorjaus.
Katse tulevaan

Reikälevyllä oli lokakuussa Hannoverissa Agritechnica näyttelyissä näyttävä osasto. Uusi kone on saanut hyvän vastaanoton ympäri maailmaa, ja sitä viedäänkin jo yli kymmeneen maahan. Tilanne on aika harvinainen, sillä maahantuojat kilpailevat sen saamisesta edustukseensa.
Suomessa koneita myydään suoraan tehtaalta, Pohjois-Suomessa konetta myy myös Lakkapää. Reikälevyn kaikki muut SAMI-maatalouskoneet myy edelleen Agrimarket-ketju.
Uskomme, että vuonna 2012 SAMI Autochoppereita myydään yli 200 kappaletta. Lisäksi uudesta erottelijasta odotetaan menestystuotetta. Viennin osuus on yli 50 %. Yrityksen liikevaihto tulee kasvamaan viime vuoden 10 miljoonasta noin 30 %.
Haluammekin lämpimästi kiittää teitä kaikkia, jotka ovat tehneet kasvustamme mahdollisen!
|
Käyttäjät ovat jo pitkään odottaneet automaattierottelijaa klapikoneen eteen. Nyt sellainen tuodaan markkinoille ensimmäistä kertaa maailmassa. Uusi mikroprosessoriohjattu SAMI Autofactory – automaattinen erottelija yhdessä automaattisen klapikoneen kanssa tekee koko linjasta oikean klapitehtaan. Erottelija integroidaan klapikoneeseen, jolloin ne toimivat automaattisesti yhdessä. Erottelijan julkaisemista ovat jarruttaneet kesken olevat patenttiasiat. Uusia erottelijoita on kuitenkin lähiaikoina lähdössä viidelle ammattikäyttäjälle eri puolille Suomea testausta varten. Kiinnostuitko? Reikälevyn tehtaalla on pysyvä näytöshalli, jossa kaikki kiinnostuneet voivat koska tahansa käydä itse testaamassa koneita. Ajan voi sopia soittamalla numeroon 040 745 0791. |